|
VR Matkailijat ry Hyvinkää 29.6.2008 Anneli Immonen
MATKAKERTOMUS
KARTANOT JA ETELÄ- EESTIN IHMEET 23.-26.6.2008
Maanantai 23.6.2008 (Juhannusaatto Virossa)
Koleahkossa aamusäässä Juhannuksen jälkeisenä maanantaina kokoonnuimme Länsiterminaalissa yhteiselle Viron matkallemme. Eckerö Linen Nordlandialla meillä oli invahytti matkatavaroille ja meille itsellekin, niin kuin matkan aikana tulimme huomaamaan, oli se tärkeä kokoontumis-paikkamme. Aamiainen oli jo ennen laivan lähtöä ja tuntui kaikille maistuvan, sillä herätys oli aikainen, koska kokoontuminen oli jo kello 7.00.
Tallinnassa meitä odotti Harri - kuljettaja busseineen ja oppaamme Ritta Piper. Matka alkoi muutoksilla, sillä Virossa olikin 23.6. Juhannusaatto ja melkein kaikki paikat kiinni.
Ensimmäinen kohteemme oli SAKUn kartano, siellä oli tarkoitus nauttia kahvit, mutta sitä palvelua ei siis saatukaan. Satoi tietysti melkein kaatamalla, kuljettaja oli niin kiltti, että vei meidän aivan kartanon portaiden eteen. Tutustuimme kartanon eri saleihin, jotka olivatkin kauniisti entisöity, melkein kaikki. Kartanossa toimii hotelli ja siellä oli ollut edellisiltana häät ja salit olivat vielä niiden jäljiltä siivoamatta. Kävimme myös hotellikerroksessa, mutta siinä ei ollut paljon nähtävää.
“Harjumaalla sijaitseva Sakun kartano on ollut siinä v. 1622 lähtien. Herrastalo on rakennettu 1820-luvulla kreivi Paul Eduard Rehbinderin tilauksesta. Pylväillä ja Venetsia-tyylisillä ikkunoilla koristettu rakennus on eräs Viron kauneimmista klassisista kartanoista. V. 2003 herratalossa avattiin hotelli ja kongressikeskus.”
Seuraava kohteemme olisi ollut Sauen kartano, mutta se olikin kokonaan suljettu Juhannuksen takia, eikä meitä siis otettu vastaan!
Ritta oli tilannut meille kahvit ja voileivät matkan varrella olevasta kahvi- ja ruokapaikasta, nimeltään Mäekyla Körts. Kahvi maistuikin ja matka jatkui kohti Viljandia. Matkalla näimme hyvin hoidettuja taloja ja pihoja ja muutenkin oli kaunista. Sade vain seurasi meitä melkein perille asti. Ennen hotelliin menoa teimme kaupunki- kiertoajelun Viljandissa, jossa näimme myös “lätäkkökö” nimisen järven ja paljon muuta kaupungista. Lopuksi teimme kävelykierroksen Piispan linnan raunioilla. Kävimme myös Viljandi Jaani kirik:issa, joka oli aika askeettinen. Ritta oli jutellut kirkon myyntitiskiä hoitavan rouvan kanssa ja hän kertoi, että kirkko on ns. maalaisten kirkko. Parissa ikkunassa oli lasimaalaus korkealla ja tikapuita esittävä raanu oli seinällä.
Piispanlinnan rauniot olivat vain seinän osia. Niiden takaa oli kaunis näkymä järvelle. Luonto oli kaunista ja paljon erilaisia kasveja nurmikoilla. Oli siellä huojuva siltakin rotkon yli, joka keinui tavallista enemmän jostain syystä? Olisikohan sillä ollut jotain tekemistä, että Kalevi meni ensimmäisenä sillan yli ja odotti meitä sillan toisessa päässä, nojaten siltaan? Tässä vaiheessa alkoikin sataa aika kovasti, joten kiiruhdimme takaisin bussille.
“Mulgien - mitä nimitystä käytetään Viljandin seudun ihmisistä - sisukkuudella murtautuu nykyaika kaupungin pysyvien muistomerkkien rinnalle. Vanhan vesitornin, raatihuoneen ja kirkkojen taustalla kaunistavat kaupunkikuvaa uusi urheilutalo, kirjasto, hotellit ja kauppakeskukset. Viides vuodenaika - tulva ei ole tällä seudulla (Soomaa) luonnononnettomuus, vaan muinainen luonnon rytmi. Se on synnyttänyt omintakeisen kulttuurin, johon kuuluvat yhdestä puusta koverretut ruuhet sekä sillat. Tulvan aikana vedenpinta voi ylittää kesäisen matalimman tason lähes kuudella metrillä.”
Majoituimme Centrum hotelliin, jossa meillä piti olla illallinen, mutta se olikin Grand hotellissa. Sateen pelossa teimme matkan sinne bussilla, mutta ei tietenkään satanut enää koko iltana. Kun aurinko tuli illaksi esiin, niin melkein kaikki matkaliaset olivat Piispan linnan puistossa illalla katsomassa kokkoa ja kuuntelemassa Juhannusaaton ohjelmaa. Siellä ei ollut paljon paikallista väkeäkään. Viljandi tuntuikin ihmeen hiljaiselta koko illan ajan. Tämä oli päivä täynnä ohjelmamuutoksia!
Tiistai 24.6.2008 (Juhannuspäivä Virossa)
Ritta oli luvannut viedä meidät johonkin muuhun kartanoon korvaukseksi, kun emme päässeet Saueen. Niinpä aamun ensimmäinen kohde olikin Oisu - kartano. Sinne ei päässyt sisään, koska se toimii jonain kouluna ja koulut olivat jo loppuneet. Kiersimme kartanon, joka oli ulkoapäin aika huonossa kunnossa. Tallirakennukset olivat saaneet uudet katot, joten voi olla että päärakennuskin korjataan. Kaunis patsas seisoi kartanon takana puistossa, jossa kasvoi valtavia Tuijia, sellaisia ei meistä kukaan ollut ennen nähnyt! Pihapiiri oli aika iso ja puisto hoidetunnäköinen, paljon erilaisia puita kasvoi kartanon edessä.
Seuraava kohde oli Taageperan kartano. Se toimi muiden kartanoiden tavoin hotellina. Saimme nähdä pari salia ja kiivetä torniin katsomaan näköalaa ja Dora kummitusta. Taageperassakin oli edellisiltana ollut häät ja vieraita oli vielä kartanossa.
“Valgamaan kauniin maiseman keskellä seisoo kukkulalla Taagepera kuin muinaisaikojen lähettiläs. Talo voisi olla peräsin vaikka peikkotarinoista, yhteys - Pohjoismaiden, erityisesti suomalaisen kansallisromanttisen rakennustaiteen kanssa on silminnähtävää. Jugendtyylisen linnan rakennutti Hugo von Stryk Ja se rakennettiin v. 1907-1912 Riikan arkkitehdin Otto Wildaun suunnitelman mukaan. Linnan keskeiset tilat - holvattu porrashalli ja metsästyssali - ovat alakerrassa. Tilat on sisustettu englantilaisen metsästyslinnan tyyliin; iso takka, seinillä tummat puupaneelit, nahkasohvat, vitriinikaapit. Linnan tornista avautuu hieno näköala ympäröivälle maisemalle. Puistoa ympäröi maakivestä rakennettu muuri, jossa on kaksi kaariporttia. Melkein koko 20. vuosisadan ajan linnassa toimi hoitola. v. 2003 lähtien täällä on eksklusiivinen hotelli. Sivurakennuksessa toimii edelleen vanhainkoti.”
Kolmas kartano tälle päivälle oli Sangasten kartano. Täällä meille tarjottiin ensimmäiseksi kahvit ja sen jälkeen kiertelimme sisätiloissa. Näimme Marcus Bergin teettämät kirjaton kaapit yms. Ritta luki meille Helsingin Sanomissa 1.11.1998 olleen kirjoituksen, “Takaisin kreivin aikaan“, siitä kuinka Markus Berg aikoo kunnostaa kartanon. Hän ehti kuolla ennen kuin taistelu kartanon omistusoikeudesta saatiin päätökseen. Täälläkin oli varmaan olleet häät, kun juhlasalissa oli nerokkaasti järjestetyt pöydät vielä paikoillaan ja yläkertaan johtavien portaitten kaiteet oli päällystetty tyllillä ja koristeltu valkoisilla ruusuilla!
“Sangasten kartanon herrastalo on eräs Viron upeimpia historiallisia rakennuksia. Kielekkeiset päätykolmiot ja muurit, pienet tornit, suippokaariset ikkunat ja julkisivulla rönsyilevät kiertokasvit tekevät siitä todellisen satulinnan. Englantilaiseen uusgoottilais- tyyliin rakennettu herrastalo pystytettiin v. 1879-1883 ja sen arkkitehti oli Pietarin akateemikko Otto Pius Hippius, jonka suunnittelema Tallinnan Kaarlen kirkko oli valmistunut muutama vuosi sitten. Perimätieto kertoo, että kauniin rakennuksen tilasi Friedrich von Berg sen jälkeen, kun hänen rakastettunsa isä oli Skotlannissa torjunut hänen kosintansa, sanoen, että sulhanen on peräisin köyhästä ja villistä maasta. Linnan sisäänpääsy sijoittuu tudor - kaarisen verannan alle. Edustustilat sijaitsevat rakennuksen alakerrassa. Erittäin upeita ovat holvattu eteisaula, kahdeksankulmainen läpi kahden kerroksen ulottuva kupolisali, maurilaisilla kuvioilla koristeltu työhuone ja tummalla puulla viimeistelty englantilaistyylinen ruokahuone. II kerroksessa oli porrashalli, biljardisali ja kirjasto. Sivurakennuksia on useita, monet niistä ovat herrastalon kaltaisia punaisia tiilirakennuksia. Merkittävimmät niistä ovat 1880-luvulla perustetut vesitorni ja tallit sisäpihoineen. Linnan pääaukiota reunustavat yksikerroksisen klassinen tilanhoitajan talo ja talli. Ensimmäiset tiedot Sangasten kartanosta ovat peräisin vuodelta 1522, jolloin siellä oli Tarton piispan linnoitettu kartano. Yli sadan vuoden ajan , 1808-1939, kartano kuului Bergien aatelisperheelle. Kartanon talouselämän huippukusi oli 19 vuosisadan lopussa, v. 1912 Sangasten kartano tunnustettiin Venäjän parhaaksi. Viron taivallan maareformin jälkeen kartano joutui 1920-luvulla talousvaikeuksiin ja Friedrich von Bergin kuoleman jälkeen omaisuus myytiin v. 1940 huutokaupassa. Bergin aatelissuku ei ollut kovinkaan suuri, mutta sen sijaan tärkeä. Sangasten viimeinen omistaja Friedrich von Berg (1845-1938) oli koko Euroopassa tunnettu kasvinjalostaja. Hän opiskeli Tarton ja Sorbonnen yliopistoissa, työskenteli Skotlannissa. Hänen jalostamansa Sangaste-niminen ruislaji on tähän asti tunnettu. Berg käytti kaikkia moderneja maanviljely- ja karjanhoitoalan menetelmiä. Jo 9.-20. vuosisadan vaihteessa kartanon navetoissa käytettiin lypsykoneita. Sangasen kartanon orista jalostettiin Tori-hevosrotu. Neuvostovallan aikana kartanossa toimi pioneerileiri, nykyisin linnassa on hotelli.”
Ennen Setumaalle lähtöä käväisimme Vörussa, hotelli Kubijassa viemässä tavaramme huoneisiin ja otimme Siiri oppaan kyytiin. Siirin johdolla lähdimme kohti Vörumaata. Matkalla pysähdyimme Vastseliinassa kuuntelemaan Siirin kertomana sen historiaa ja katsomaan kauniita rakennuksia. Poikkesimme katsomaan erään kylän linnan raunioita, bussissa istuen, ja käväisimme kylässä olevassa museossa, jossa oli linnan pienoismalli, nyt en muista sen linnan nimeä enää. Museossa oli myös kansallispukuisia myyjiä lahjatavaroineen. Jatkoimme pian matkaa kohti Obinitsaan setukaisten seurojentalolle nauttimaan setukaisruokaa. Se kyllä poikkesi aikalailla totutusta ruuasta. Meille tarjottiin kuorekeittoa, jossa oli vähän jotain ryynejä, perunoita ja läskistä siansavulihaa kuutioina sekä niitä kuoreita, lisäksi saimme juustoa, rahkavoita leivän kanssa, mehua juomaksi sekä lettuja vadelmahillon tai valkosipulismetanan kanssa jälkiruuaksi. Setukaisten lauluja esittivät Riikka emäntämme, tytöt ja poika. Tytöt olivat pukeutuneet setukaisten kansallispukuihin (ei Riikka eikä poikansa). Leelottamisen lisäksi he tanssivat kansantansseja. Siiri osallistui myös tähän kaikkeen. Haanjamaan laulua Siiri ei kuitenkaan meille laulanut, vaikka Ritta lähtiessä kehotti niin tekemään. Ruokailun jälkeen tutustuimme Seto Muuseumi taro’ n näyttelyyn. Siiri esitteli meille kansallispuvut ja näytti millaisia hopeisia koruja setukaisnaiset kantavat. Naimisissa olevalla naisella on valtava hopeasolki sekä paljon rahakäätyjä ja ketjuja kaulassaan. Niillä on tarkka järjestys milloin ja missä mitäkin pidetään. Meillä piti tämä setukaisten esitys ja ruokailu olla Värskassa , jossa VR Matkailijat ovat edellisellä kerralla olleet. Mutta se paikka olikin Juhannuksena suljettu. Rittalle oli Obinitsassa luvattu, että meille esittävät setunaiset tämän leelottamisen, mutta kai Juhannus oli tehnyt tehtävänsä, kun lapset oli laitettu asialle. Sitäkin Ritta ihmetteli eikö meille tarjottu ollenkaan ryynipuuroa, joka on heidän perinneruokaansa. Setukaisten pihapiirit ovat suljettuja ympäröidyillä rakennuksilla, joten vieras ei näe ollenkaan pihaan. Näimme näitä taloja, tosin olivat jo hyvin huonokuntoisia ja Siiri sanoikin, että niissä asuu enää vanhoja ihmisiä.
Kävimme myös Piusan hiekkaluolilla, mutta sinne ei enää pääsekään kiertelemään, niin kuin ennen. Ne ovat tulleet vaarallisiksi kulkea. Siellä on jonkinlainen pieni alue, josta voi katsella, mutta sinnekään ei päästy, kun oli Juhannus. Täältä Kalevi “löysi” hienon kukan, jonka jaoin Seijan kanssa. Se oli kolmas Kalevin tekemä “löytö”!
Onneksi Ritta kysyi meiltä tälle retkelle lähtiessä, että jääkö kokki Kubijassa odottamaan meitä eli syömmekö vielä illalla? Kokki oli jäänyt ja saimme nauttia illalla ihan tavallisia ruokia.
Olimme etukäteen saaneet varata erilaisia hoitoja Kubijassa. Monella oli illalla heti kohta paluumme jälkeen hierontoja ja vielä aamullakin muita hoitoja. Kyllä ne hyvää tekivätkin, kun kaksi päivää olimme istuneet bussissa.
Keskiviikko 25.6.2008
Ohjelmassa lukee, että teemme kierroksen Vörun keskustassa. Olin varmaan niin uninen, kun en muista siitä mitään, tältä kerralta. Uskon, ettei sitä tehty, sillä olisin muistanut ainakin Eestin kansalliskirjailijan Kreutzwaldin kodin. Lähdimme siis Karulan Kansallispuistoon ja Kaikassa sijaitsevaa Metsamoorin (Metsämuorin) maatilalle. Tie aina vain kapeni, mitä pitemmälle Kansallispuistoon ajoimme. Vihdoin saavuimme Metsamoorin luo. Meillä oli aikaa kaksi tuntia tutustua häneen ja hänen mystisiin tarinoihinsa yrteistä, kasveista, eläimistä, ihmisistä ja luonnosta. Ensin katselimme pihapiiriä, jossa oli erilaisia eläinhahmoja puusta ja mitä ihmeellisimpiä rakennelmia. Haavasta oli tehty istuin, jolla oli särkyjä parantava vaikutus. Siinä piti istua kuin tuolissa ikään ja se ulottui pään päällekin, otettiin vielä haapakiekko syliinkin. Vesa ainakin kävi kokeilemassa sitä ja varmaan kaikki säryt ovat nyt hävinneet. Miettimistorni löytyi myös. Metsamoori vei meidät kellariin tuikun valoon ja rummutti meille loitsujaan. Siellä piti rummutuksen aikana lähettää viesti jollekin tärkeälle ihmisellemme.
Seuraavaksi hän kertoi ja esitteli laitteita kuinka syntyy erilaisista yrteistä ja kasveista tuoksuvia vesiä. Niitä haistelimme ja saimme arvata mistä kasveista ne oli uutettu. Tunnistaminen oli aika vaikeaa! Hänellä oli erilaisia kasveja kasvamassa ihmisen muotoisessa penkissä nurmikolla. Siellä hän esitteli mitä milläkin kasvilla voi parantaa ja hoitaa. Pihalla oli myös pieni kauppa, josta voi ostaa esim. saippuoita. Kellarin verannalla meille tarjottiin yrteistä tehtyä kuumaa teetä ja rieskan tapaista leivonnaista. Ne maistuivatkin hyvältä, sillä pihalla tuuli aika kovin ja satoikin. Takkaankin oli sytytetty valkea. Siinä muori vielä kertoi perheestään. Hänellä on kolme lasta, tytär n. 8-10-vuotiaas, tytär olikin siinä meidän kanssa koko ajan. Toinen poika, on koko elämänsä ajan ollut sellainen, jolle sattuu aina kaikenlaista, varsinkin onnettomuuksia. Metsamoori oli käynyt kylän noidan luona kysymässä neuvoa moiseen asiaan. Noita oli sanonut, että kun on syntynyt 8. syyskuuta, niin se on jokin erikoinen päivä ja sen takia tälle pojalle tapahtuu kaikkea. Se lohtu oli, että nämä loppuisivat, kun poika täyttää 15 vuotta. Sitä kuulemma odotetaan perheessä nyt, kun poika on täyttänyt jo 15 vuotta. Kyselimme kuinka hän on saanut kaikki ne erilaiset rakennelmat ja eläinhahmot rakennettua sinne pihaansa. Metsamoori paljasti, että hänellä on mies ja varamies, jotka toteuttavat hänen ajatuksiaan. Hän naurahti, etteivät ne tule ihan aina sellaisia kuin hän on suunnitellut! Täällä olisi ollut katsottavaa vaikka millä mitalla, sillä kun pihalla kulki, niin aina löytyi uusia jänniä juttuja. Meidän oli kuitenkin lähdettävä pois, sillä hänelle oli tulossa jokin ryhmä kurssille. Autot ajoivatkin jo meitä vastaan.
Matka jatkui sitten Otepäähän. Ennen varsinaista kaupunkikierrosta pysähdyimme energiapatsaan luo ottamaan energiaa. Tämän patsaan oli käynyt siunaamassa Dalai Lama siellä ollessaan. Otepäässä ei ollut erikoista katsottavaa, ainakaan minun mielestäni. Kiertelimme siellä jonkin verran ja kun emme halunneet mennä ostoksille, niin ajoimme sitten etuajassa Pyhäjärven kylpylähotelliin. Lounas siellä oli suuri pettymys. Ritta sai kaksi kertaa käydä johtajan puheilla, kun palvelu ei pelannut. Ruokana ei meinattu tuoda kuin salaatteja. Saimme sitten kuivia pihvejä lisäksi. Kahvin ja jälkiruuan kanssa saimme myös tapella. Missään emme ole vielä saanut niin huonoa ja töykeää palvelua kuin täällä. Illaksi ajoimme Tarttoon, jossa teimme kiertoajelun ja kiertokävelyn. Ilta olikin vapaata aikaa ostoksille ja muulle ajanvietolle.
Torstai 26.6.2008
Aamupäivällä risteilimme Emajoella ja nautimme kahvit laivalla. Sitten olikin jo kiire lähteä kohti Tallinnaa. Lounasta söimme tutussa paikassa Mäekylassa. Vaikka Ritta oli tilannut sen meille, niin saimme luvattoman kauan odottaa ruokaa. Kävimme jo pihalla olevat kaupatkin tutkimassa ja aina vain odotus jatkui. Söimme sitten nopeasti, sillä Tallinnaan oli vielä matkaa ja jännitys kasvoi ruuhkan myötä, kun ajelimme kohti satamaa. Loppujen lopuksi me ehdimme ajoissa laivaan ja siellä ostoksille, sillä ruokailu laivalla oli vasta toisessa kattauksessa. Olimme varmaan neljän päivän matkasta jonkin verran väsyneitä, sillä hytissä oli kovin nauravaisia ihmisiä. Välillä hytistä sammuivat valotkin, syytä tai toisesta?
Lopuksi: Sää ei oikein meitä suosinut, paitsi Juhannusaattona!
Sekin oli harmi, ettemme olleet matkan ajankohtaa päättäessämme, huomanneet sitä, että Virossa Juhannus on entisellä oikealla paikalla. Matkatoimistokaan ei siitä silloin meille huomauttanut?
Ihmettelen sitä, että virolaiset yritykset ottavat tilaukset vastaan ja sitten viime tipassa sanovat, ettei heille käykään!
Pyhäjärven palvelu oli tosi ala-arvoista!
Moni olisi halunnut käydä Munamäellä, mutta se ei nyt ollut meidän ohjelmassa eikä sitä saatu mahtumaan yrityksistä huolimatta.
Ikävää oli, että Henrik satutti jalkansa Centrum hotellissa. Toivottavasti hän sai avun kotona Suomessa!
Kiitos hyvästä ja mukavasta matkaseurasta! Toivon näkeväni teidät usein matkoillamme!
Anneli ET VOI ELÄÄ TOISTEN KOKEMUKSILLA, KOE ITSE!
|