|
VR MATKAILIJAT
ry MATKAKERTOMUS Viikonloppuretkellä 27. - 28.9.2009 Taas matkaan, kuinkas muuten, matkailijoitahan olemme; tällä kertaa bussilla Helsingin Rautatietorin turistipysäkiltä suuntana Leppävirta (339 km ) ja Heinävesi. Myllymäki Oy:n kuljetaja Seppo kertoi että, Mikonkadun turistipysäkki tulee poistumaan käytöstä, mutta ei hätää mitään, aseman toisella puolella hotellin takana on komeat turistiajolaiturit. Pitäääpä käydä tarkistamassa tulevia retkiämme varten. Pysähdyimme menomatkalla kahdesti, Mikkelin balettiviikkojen päivällisvieraiden vastaanottoon valmistautuvassa Tertin kartanossa vietimme vähän enemmän aikaa ja tutustuimme miljööseen sekä kahvilan ja myymälän tarjontaan. Vesileppikseen saavuimme heti puolenpäivän jälkeen. Syksyinen sää helli meitä. Vapaata aikaa oli ruokailuun klo 17 asti. Kävelimme komeata järven rantaa, veneillä oli humoristisiä nimiä kuten Wiilis ja Neivi. Tehtaanmyymälät olivat pienoinen pettymys, aukikin oli vain Kermansavi, eivätpä tienneet kuinka kovia olemme ostamaan. Voi olla, että myymälöitä olisi jossain muualla ollutkin. Uima-allas, porekylvyt ja saunat tuli katsastettua sekä Kymppi Areena. Potkukelkkailuakin kokeilimme Annelin kanssa (kuten moni muukin) ja hyvin luisti. Mieli teki hiihtämään. Voisi hotelissa viettää toisenkin lomasen tai olla vähän pitempäänkin. Ryhmällemme pidettiin Shindo -rentoutus tunti. Vähän arvellen astelimme tavallisissa vaatteissamme jumppasaliin. Nuori miesohjaaja kertoi meille Shindon historiaa ja opetti/suoritutti muutamia venytyksiä. Venytykset tehtiin tarpeeksi pitkään, jolloin ne jotain vaikuttavatkin. Japanilainen rouva kehitti Shindon auttaakseen astmaista tytärtään ja siinä onnistuikin. Lopuksi ohjaajamme varoitti, että älkää luulko Shindon ihan näin helppoa olevan. Voisi Shindoakin alkaa harrastaa, kunhan aika riittäisi! Vesileppiksen väki oli kaiken kaikkiaan kohteliasta ja auttavaista. Hyvin nukutun yön ja aamiaisen jälkeen starttasimme Orinoron rotkolle. Kartta mukanaan joukkomme vaelsi 900 metrin matkan rotkolle ja takaisin. Jäätiköiden uurtaman pystyseinäisen Orinoron pituus on noin100 m ja syvyys suurimmillaan noin 20 m. Rotkon pohjalla pulppuaa lähde ja lumi ja jää suvavat vasta kesäkuussa. Neljä meitä jäi kuljettajan seuraksi vahtimaan bussia. Ritva keräsi bussin ympäriltä pienen pieneltä alueelta noin kaksi litraa puolukoita, taisi Leena vähän auttaa. Kahden desin muki täyttyi puolukoista muutamassa minuutissa. Sieniäkin olisi ollut. Vaeltajia odottaessamme pidimme kuljettajan johdolla hajonneen termoskannun hävittäjäiset. Nopeasti tunti kului ja toivotimme ”Manneken Pissin” kera vaeltajat tervetulleiksi takaisin. Jarkko ja Kari hoitivat häntäpään valvojan tehtävät niin hyvin, että emme menettäneet rotkolle ketään. Luostarikeskukseksi Heinävesi tuli toisen maailmansodan jälkeen. Uuden- Valamon miesluostari jatkaa Valamon, Konevitsan ja Petsamon luostarien perinteitä. Lintulan naisluostari taas sijaitsi ennen Kannaksen Kivennavalla. Saavuimme Lintulaan taas aavistuksen etuajassa ja tutustuimme paikkaan. Se henki rauhallisuutta. Opastuksen kirkossa piti televisiostakin tuttu nunna, hän joka on kirjoittanut kirjan Suvi-Anne Siimeksen kanssa. Lintulassa valmistetaan ortodoksisen Suomen tuohukset. Lintulaan ei oteta yli 60 -vuotiaita, eikä mielellään edes yli 40 -vuotiaita, lisäksi nunnaksi aikovan pitäisi olla kutakuinkin terve. Ymmärsinköhän oikein kun tein johtopäätöksen, että sairas ja vanha ei voi lähteä luostariin nunnien ”täysihoitoon” ja kuolemaa odottamaan, pitää olla kykenevä työskentelemään luostarin hyväksi.
Valamossa oli
huomattavasti vilkkaampaa kuin Lintulassa. Meitä opastii Helsingin
postista esimiestehtävistä lähtenyt 46 -vuotias mies; hän oli ollut
Valamossa vasta vähän vajaan vuoden. Pitkän harkinnan jälkeen ja
monen aikomuksen jälkeen hän oli siirtynyt luostariin mustan
kissansa kanssa. Ja on viihtynyt hyvin: ei tarvitse käydä kaupassa,
eikä laittaa ruokaa eikä tiskata, ei ole työmatkoja, työtehtäviä on
juuri sopivasti ja 100 euroa saa kuukaudessa rahaa, jolla esim.
ostetaan shampoota. Katsoimme mielenkiintoisen videon luostarista ja sen toiminnasta. Sodan melskeistä munkit muuttivat 1100 luvulla Sergein ja Hermannin perustamasta Valamosta Suomeen Heinävedelle kukin kantaen vanhuusvoimillaan luostarin aarteita turvaan. Heillä oli ollut kaksi päivää aikaa tyhjentää aarteistoaan. Itse Mannerheimin määräyksestä 30 autoa sotilaineen tuli auttamaan ja kuljettamaan. Ikoneita irrotettiin kehyksistään, mätettiin päällekkäin pahvilaatikoihin ja pelastuskyytiin. Kirjoja saatiin mätettyä 30 000 nidettä perunasäkkeihin ja ne varastoon myöhemmin haettavaksi. Nyt teokset ovat Helsingissä mittaamattoman arvokkaana kokonaisuutena. Pelastetut aarteet ovat osin Kuopiossa ortodoksisessa museossa. Heinävedellä on kuuluisien taidemaalareiden tauluja. Venäjän Valamossa toimi taidekoulu, jossa oppinsa saaneet sittemmin lahjoittivat maalauksiaan luostarille. Parhaillaan Valamossa oli 1300 munkkia ja Lintulassa 30 nunnaa, he siirtyivät Heinävedelle; silloiset munkit olivat venäjänkielisiä, mutta olivat Suomen kansalaisia.
Uuden-Valamon luostarikirkon on suunnitellut Ivan Kudrjavzev ja
Lintulan kirkon Vilho Suonmaa.
Juotuamme munkkikahvit ravintola Trapesassa lähdimme kuitenkin kotimatkalle.
Pysähdyimme Juvalla
ja nautimme omakustanteisesti noutopöydän antimista; Vielä yksi
pysähdys ja sitten yhtä soittoa Helsinkiin. Kuljettajalta opimme
myös, että penkeistä irtoavan bussissa kiertävän pölyn vuoksi
jäätelöä ja kait ei muutakaan suositella / sallita bussissa
syötävän. Lempääläiset ehtivät Tampereen 22.05 junaan ja riihimäki- ja hyvinkääläiset sekä tikkurilalaiset ehtivät 21.38 junaan ja ”luopio” klo 22 lähtevään Turun bussiin . Ei sis Sirulta suotta syntynyt runo:
Kuulaan syksyn
kirkas hetki:
Sanomatta on enää tuhannet kiitokset kaikille mukana olosta!
Seija |