VR MATKAILIJAT  ry                                                MATKAKERTOMUS    

20.9.2008 Retkellä Turunmaan saaristossa

Syyskuisena lauantaina matkakohteena Nauvo

Aamu sarasti lupaavana sateisten päivien jälkeen. Pohjolan matkan bussi, kuljettajanaan Kari Kallio, oli hyvissä ajoin Rautatietorilla.

Retkelle lähtijöitä alkoi virrata tasaista tahtia, ryppäitä aina junan tuloaikaan. Kellon lähestyessä puolta kahdeksaa yhä enenevässä määriin bussiimme pyrki Viipuriin menijöitä. Kukaan ei myöhästynyt, mutta silti lähtömme viivästyi, koska yhdelle meikäläisistä oli tullut este, eikä hänen mieleensä ollut tullut ilmoittaa siitä. Onneksi Annelilla oli hänen puhelinnumeronsa.
Näin pääsi VR Kirjallisen yhdistyksen ja VR Matkailijoiden yhteinen syysretki Nauvoon alkamaan. Suomusjärvellä kahvittelumme aikana oli alkumatkasta vaivannut hernerokkasumu onneksemme kokonaan hälvennyt.

Paraisten linja-autoasemalta saimme mukaamme paikallisoppaan Tove Erikssonin. Ajoimme linja-autoaseman ohi, se kun oli vaatimattomasti huoltoaseman takapihalla. Ystävällinen rouva neuvoi meidät kääntymään takaisin ja kertoi autoaseman olevan ensimmäisen rundelin kohdalla, niinpä sitten käännyimme toisesta ympyrästä takaisin.

Luonnonkauniissa Turunmaan saaristossa sijaitseva Parainen on Suomen ainoa kokonaan veteen rajoittuva kaupunki, saaristokaupunki.
Parainen sijaitsee suurten asutuskeskusten läheisyydessä. Turkuun on 23 km, Helsinkiin 173 km ja Tampereelle 180 km. Parainen on kaksikielinen ja sen talouselämä on vireää. Yhteydet toimivat hyvin, hallinto ja kauppa ovat pääasiallisesti keskittyneet kaupungin keskustaan, asiat hoituvat yleensä yhdellä pysäköinnillä.
 

Opas Tove kertoi meille, että ensi vuoden alusta Parainen, Nauvo, Iniö ja Korppoo yhdistyvät ja uuden kaupungin nimeksi tulee Länsi-Turunmaa. Saimme Tovelta hyvän kuvan saaristolaiselämästä. Vilja oli osin puimatta, heinäkuu oli ollut täysin sateeton ja nyt kun vilja vihdoin valmistui, niin on satanut alituiseen.
Kävimme näköalapaikalta ihastelemassa Paraisten mahtavaa kalkkikivilouhosta, louhinta siellä alkoi jo 1300-luvulla ja jatkuu yhä . Paraisten työväentaloakaan ei voi täyspainoisesti käyttää, on liian lähellä louhosta ja räjähdysvaaran alainen. Johtaja Emil Sarlin aikoinaan piti tosi hyvää huolta louhoksen työtekijöistä, heidän sosiaalieduistaan.

Katselimme ulkoapäin Frederikantupaa, museokahvilaa. Nimi juontaa kansalliskirjaili-jamme J.L. Runebergin Frederika vaimoon, Frederika Tengströmiin, joka Turun palon jälkeen, 1827,muutti äitinsä kanssa tupaan. J.L. puolestaan oli Paraisilla arkkipiispa Tengströmin apulaisena kahtena kesänä, silloin nuoripari sai tutustua ja viettää aikaa keskenään. Ajoimme myös Lenholmin luonnonsuojelualueen ohi, siellä kymmenisen vuotta sitten talkoovoimin poistettiin sodan jälkeen istutettuja lehtikuusia pois tammimetsikön tieltä.
Nauvo sijaitsee Helsingin ja Tukholman välissä, saarissa asutaan ympäri vuoden.
Söimme maittavan lounaan hotelli Strandbon noutopöydästä; olivat Nauvon perunat hyvänmakuisia, aivan kuten oli kerrottu. Jotkut meistä tekivät ostoksia käsityöläiskojuista. Harminpaikka oli, että emme saaneet saaristolaisleipää kotiin tuliaisiksi. Leipämyymälän pitäjä ei tiennyt tulostamme ja kun syksy on jo hiljaista aikaa, niin neljäkymmenpäiselle joukkomme varalta ei ollut leivottu.

Tutustuimme oppaan johdolla Nauvon keskiaikaiseen Pyhälle Olaville pyhitettyyn 1400-luvun harmaakivikirkkoon, kirkon Schwan -urut ostettiin 1791. Tutustuimme myös Åke Sandwallin (1920-1993) pienoislaivojen -näyttelyyn. Sandvall oli ”armeijan leivissä” ollessaan alkanut ajankulukseen veistellä veneitä ja myöhemmin saanut ajankulusta itselleen ammatin. Purjealukset ja vanhat saaristolaisveneet olivat hänelle rakkaita. Näppäryytensä ansiosta hän pystyi dokumentoimaan monet laivat yksityiskohtaisen tarkasti pienoismalleiksi. Hän ehti rakentamaan kymmenen kirkkolaivaa, mm. Nauvon kirkkoon ja Turun Tuomiokirkkoon ja parisensataa varustamomallia Laivateollisuudelle ja Wärtsilälle sekä monta sataa talonpoikaisvenettä. Katseltavanamme oli myös valokuvia, työkaluja ja maalauksia. Näimme Pärnäisten lossirannassa m/s Estonian muistokiven. Estonian haveri tapahtui 28.9.1994 ja Pärnäisten lossirannan kautta hoidettiin pelastusoperaatioita.

Saarelaiset ovat joulukuussa 1907 auttaneet ruotsinlaivaan apua pyytäneen matkustajan, mies oli kylläkin vaikuttanut heistä varsin oudolta, nimekseen hän sanoi Myller (Muller). Jotain outoa hänessä olikin, koska myöhemmin selvisi, että mies oli V. I. Lenin pakomatkalla länteen, Turun kautta Paraisille, Nauvoon ja sieltä Tukholmaan. Hauraitten jäitten ylitys oli viedä pakolaisen ja hengen, myöhemmin Lenin muisteli silloisia ajatuksiaan: ”Kuinka typerästi voikaan kuolla.”

(Lenin oli ahkera Suomen-kävijä, hänen vallankumouksellinen toimintansa liittyi kiinteästi Suomeen, Vuosina 1905-1907 ja 1917 hän kävi maassamme ainakin 27 kertaa ja lähes aina ”maanalaisena”.)

Vielä vierailimme 1600 -luvulta peräisin olevaan Anderssonien maalaistaloon, nuorelle isäntäparille tila oli ostettu isännän lapsettomalta enolta. Joimme iltapäiväkahvit omatekoisten leivonnaisten kera, hyviä olivat nekin, vatsa vaan ei paljoa vetänyt Tutustuimme talon eläimiin, hevosiin ja monet menettivät sydämensä pienille kissanpoikasille. Joku jäi kaipaamaan possuja ja lampaita; olisivat ne varmaan sisätiloista löytyneet. Minä näin oravan.

Ja sitten loppui oppaan työ ja alkoikin kotimatkamme. Pysähdyimme Salossa ja sieltä yksi matkalaisistamme lähti VR:n kyytiin.

Matkan aikana olimme ratkoneet kilpailua kirjailijoiden nimistä yms. Ja sen voittivat tasapistein, kymmenen oikein, Vuokko ja Matti Pulli sekä Sirkka ja Hugo Leppänen, palkintona oli kirja kummallekin ryhmälle.

Kuljettaja totesi matkan päätyttyä: oli hyvä ryhmä kukaan ei lähtenyt omille teilleen ja kukaan ei edes myöhästynyt; olisi hän sen mielestäni koko ryhmällekin voinut sanoa. Maisemat olivat silmiä hiveleviä. 

Kiitoksia kaikille matkalaisille, teitte matkasta miellyttävän, tavataan taas!

Seija Kuusinen