|
VR MATKAILIJAT
ry
MATKAKERTOMUS
ISLANTI SATUJEN SAARI 1.9 – 5.9.2008
Maanantaina
1.9.2008
vihdoin alkoi jo kauan toivomuslistalla ollut Islannin matka, joka
saikin heti suuren suosion ja matkalla oli lopulta kaikkiaan 35
matkailijaa.
Finnairin lennolla klo. 15.20 lähdettiin kohti Islantia laukut
pakattuina villatakeilla, villasukilla ja pipoilla sekä tuulen ja
sateen pitävillä vaatteilla.
Reykjavikin kentällä
meitä oli vastassa opas Ari Hultqvist, tosi kansainvälinen
nuori mies, jolla on ruotsalainen isä, islantilainen äiti ja
suomalainen vaimo.
Hänen johdollaan, kun ensin kaikki oli saatu oman bussin kyytiin,
jatkettiin noin tunnin matka hotelli Reykjavikiin. Aikaa hotellin
ympäristöön tutustumiseen jäi pari tuntia ennen
tervetuloillallista. Se oli naapuri hotellissa Carpe Diem
ravintolassa, jonne myös Ari saatiin houkuteltua meidän mukaan. Oli
hyvä, että oli mukana kun tarjoilun kanssa oli kovasti sählinkiä.
Sinne oli meidän lisäksemme otettu myös toinen ryhmän tilaus eikä
henkilökuntaa ollut tarpeeksi, joten se aiheutti kovan kiireen.
Siinä kiireessä tarjoilijalta kaatui lasi punaviiniä, joka valui
Sinikan päälle valkoiselle jakulle ja samalla useampikin vieressä
istunut sai siitä roiskeita. Onneksi oma hotelli oli niin lähellä,
että Sinikan oli helppo käydä vaihtamassa päälle kuivat vaatteet.
Ravintola kyllä lupasi hoitaa vaatteet pesulaan. Kaikki likaantuneet
vaatteet noudettiin hotellista ja tuotiin puhtaana takaisin, joten
homma hoitui ihan ok, mutta olisi ollut todella vaikeaa hoitaa asia
ilman islannin kielen taitoa ja Arin apua.
Tiistaina 2.9.2008
oli ohjelmassa kiertoajelu Reykjavikin kaupungissa linja-autolla,
koska maassa ei ole rautatietä, ratikkaa eikä metroa. Ajelun aikana
opas kertoi maan tavoista ja taloudesta. Islannissa on 310 000
asukasta, joista 118 000 asuu Reykja- vikin alueella. Elintason
merkkinä siellä on isot jeepit ja harrastuksena golf. Bensan hinta
on lähes sama kuin suomessa. Autojen käyttöikä on vain noin 7 vuotta
ja sitten ne romutetaan. Suola ja huolimaton huolto kuluttavat
nopeasti.
Kaupunkiin tutustumisen jälkeen ohjelmassa piti olla yhteinen lounas
ja olihan se, mutta vasta monen puhelun jälkeen. Piti soittaa
Suomeen asti Ilselle.
Suomen ja Islannin toimistojen välisissä tiedoissa oli joku katkos,
mutta me varmaan voitettiin tässä jupakassa. Meille järjestettiin
oikein maukas buffet lounas hienossa hotelli Grandissa.
Loppupäivä oli
vapaata aikaa vaikkapa tuliaisten ostoon ym.
Keskiviikkona 3.9.2008
aamiaisen jälkeen lähdettiin kultaiselle kierrokselle maaseudulle ja
luonnon nähtävyyksiä katsomaan. Ajettiin Gullfossin putouksille,
läpi alueen, jossa on silmän kantamattomiin pelkkää puutonta
laavakenttää.
Hvítá-joki syöksyy valtaisalla voimalla nieluun, joka on lähes 70
metriä syvä ja muodostaa Gullfossin vesiputouksen (Kultaisen
putouksen). Putouksessa virtaa vettä noin 100 – 200 kuutiota
sekunnissa. Ne olivat todella upea nähtävyys, kun meitä vielä suosi
lämmin ja kaunis sääkin.
Sitten jatkettiin
matkaa Thingevelliriin, joka on Pohjois-Amerikan ja Euraasian
mannerlaattojen välisessä saumakohdassa. Siellä oli mahdollista
ihailla manner-laattojen välistä saumaa, jota reunustaa
maanrepeämästä syntynyt rotko, Almannagjá eli ”käräjämiesten rotko”.
Rotkossa on kivilaatta osoittamassa paikkaa, jossa aikoinaan on
pidetty käräjiä. Siellä oli myös keväisen maanjäristyksen
keskus.Matka jatkui kohti kuumaa vettä suihkuttavia geysirejä.
Siellä sitten odoteltiin kamerat laukaisuvalmiina kuumaa
vesisuihkua, joka nousi korkeuksiin aina muutaman minuutin
väliajoin. Piti olla todella nopea saadakseen kuvattua purkauksen.
Sitten oli taas
ruokailun vuoro hotel Geysirissä, lähellä suihkuavia lähteitä.
Paluumatkalla poikkesimme vielä pienessä Skalholtin kirkossa
keskellä karua luontoa.
Vielä matkan
varrella näimme maanjäristyksen rikkoman talon ja vuorilta
järistyksen voimasta tien vierille pudonneita valtavia
kivenjärkäleitä.
Loppuillan jokainen
sai käyttää oman mielensä mukaan.
Torstaina 4.9.2008
oli
vuorossa varmaan monen odottama retki laavamaisemassa sijaitsevaan
Blue Lagooniin eli Sinisen Laguunin kylpylään. Laguuni on
muodostunut vuonna 1976 ja siihen mahtuu 6 miljoonaa litraa vettä.
Uutta puhdasta vettä tulee kaiken aikaa ja 40 tunnin jälkeen vesi on
vaihtunut kokonaan.
Se olikin mahtava parituntinen kokemus lämpimässä maidonvalkeassa,
suolapitoisessa ja rikkidioksidia sisältävässä 37 – 39 asteisessa
lämpimässä vedessä.
Kasvot valkoisen hoitovoiteen peittäminä nautimme olostamme. Välillä
käytiin saunassa ja niskoja hierovan vesiputouksen alla.
Tulipahan raukea olo
ja illalla oli vielä läksiäisillallinen Hafnarfjördurin
pikkukaupungin Viikinkiravintolassa.
Alkupaloiksi oli
meren antimia eli kuivattua kalaa ja pieninä paloina mätää valasta.
Maku ja haju olivat myös sen mukaiset, mutta pakkohan sitä oli
maistaa. Jokaisessa palasessa oli pieni Islannin lippu pystyssä.
Onneksi tuotiin snapsit palan painikkeeksi. Seuraavana vuorossa oli
kalakeitto ja pääruokana vaihteeksi eli taas lammasta.
Viikinki ja neito
viihdyttivät meitä lauluillaan, jopa suomen kielellä.
Vatsat pulleina
takaisin Reykjavikiin ja pakkaamaan turhaan matkalla mukana olleita
villa- ja sadevaatteita. Koko matkan ajan oli lämmin ilma eikä
kertaakaan edes satanut.
Perjantaina 5.9.2008
varhain aamulla kello 4.30 oli tämän matkan viimeinen aamiainen.
Kello 5.00 bussi haki meidät hotellilta kohti lentokenttää,
kotimatkaa ja odottelemaan uusia mukavia matkoja.
Taas on takana yksi matka, jota muistella.
Takk fyrir och
sjáumst.
Tarja Koppinen
matkanjohtaja
|